.

.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Veljeilyä.

Viikonloppuna kuulin, että Minna ja Koda ovat kaupungissa, joten päätimme tänään treffata! Keli oli sateinen ja tuulinen, mutta meno ei veljeksiä sitten hidastanut ollenkaan. Riekkuivat pellolla mielissään ensin tehtyään selväksi arvojärjestyksen (Rölli otti pomon viran taas kuin viimeksikin). Kodakin pääsi välillä niskan päälle, ja pojat leikkivätkin painiskeluleikkejä sun muita. Välillä käytiin sisällä lämmittelemässä, kun emäntiä rupesi palelemaan. Minnan täti vei koiruudet uudelleen pihalle ja me Minnan kanssa oltiin hetki vielä sisällä.

Menimme jonkun ajan juteltuamme ulos koiruuksia katsomaan, ja kun täti päästi ne hihnasta irti, juoksentelivat mielissään taas, mutta sitten alkoi ihan rähinäkäminä ja hampaita piti näyttää ja kunnon ärinä-ääniä päästellä! Rupesi ihan pelottamaan ja sitten rupesi Rölli vuotamaan kirsusta verta ja Kodalla vähän ilmeisesti niskasta. Koda viettiin sisälle ja Röllin kunto tarkastettiin pihalla. Kodan hammas oli tökännyt Rölliä kirsuun, mutta pahempaa ei onneksi ollut eikä vertakaan loppujen lopuksi tullut paljoa. Nyt illalla ei Rölli arista kirsua ollenkaan. Koda laitettiin tosiaan toiseen huoneeseen ja Röllin kanssa kuivateltiin tuvan puolella ja lähdettiin sitten kotimatkalle ja sovimme Minnan kanssa uudelleennäkemisestä kunhan tulevat taas kaupunkiin :) Semmoinen tapaaminen tällä kertaa, kuvia tuli paljon ja tässä niistä parhainta kuvasatoa:



Veljet tutustuu.


Rölli illistää emännälle, että
kyllä hän nyt veljen tunnistaa :P


Lähinuuskuttelua.


Koda tuli liian lähelle :D


Rölli jo isotteli taas :D


Mutta tahtoikin velipoikaa
vain leikkimään.


Painimaan.


Vähän huokasta välillä.


Ihan märkinä ja kuraisina,
niin tässä..


... kuin tässäkin!


Lopuksi vielä mukavan syksyisiä riekunta-kuvia Aina Valppaista Maitomiehestä sekä Paimenpojasta! :)














Hyvää syksyä Koda ja Minna, nähdään taas!

1 kommentti:

  1. Viude miten hienoja kuvia taas! :) Aivan mahtavia! Pistää harkitsemaan paremman kameran hankintaa(kun oppisi ensin käyttämään tuota pokkariakaan) XD.

    Kiitos Hannalle ja Röllille käynnistä ja otetaan ihmeessä uusiksi taas heti kun mahdollista :).

    Kodallekaan ei tullut niskaan ihmeempiä jälkiä eikä ole aristanut ollenkaan, joten ihan meni nämä ärinät normaalien veljesten kähinöiden piikkiin.

    VastaaPoista