.

.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Mustaa ja valkoista.

Koko viime syksyn yritimme sopia Tiian ja suomenlapinkoira-nartun, Tulettaren Charlotta 'Saiva', kanssa leikkitreffejä jonnekin. Mutta aina oli jotain esteita, kuten esim. Saivalla juoksut. Sitkeästi sovimme aina vain uudelleen ja viime viikolla sitten treffit onnistuivat :) Tiia ja Saiva treffattiin koirapuistossa. Minä ja Rölli saavuttiin paikalle ensimmäisenä ja Rölli siinä ehti jo koirapuiston joka nurkan käydä haistelemassa. Tiian ja Saivan huomattuaan Rölli juoksi aidan viertä ja oli kovin kiinnostunut. Ei meinanneet tytöt päästä aidan sisäpuolelle ollenkaan, kun toinen oli niin mielissään vastassa :D
Kun sitten sain Röllin kiinni ja tytöt pääsivät sisäpuolelle, päästettiin melkeinpä heti koirat irti ja toisiinsa tutustumaan. Alku meni hyvin haistellessa ja juostessa ja peuhatessa, mutta sitten Rölli sai hajun Saivan karvapöksyjen sisällöstä ja sitten alkoi se takapää kovasti kiinnostamaan. Saiva onneksi sieti Rölliä melko hyvin, välillä piti vähän kovemmin poikaa komentaa. Saivalla oli juoksut tuloillaan, merkkailua oli ja semmoista, ei kuitenkaan ihan tipoilla ollut, mutta saattoihan se Rölli jotain haistaa kirsuunsa :D
Nooh, tunti meillä vierähti hyvinkin. Välillä jopa Saiva hyppeli Röllin selkään vuorostaan ja kellisti tämän lumihankeen. Tiialla oli kamera mukana, mutta kuvaaminen loppui heti, kun nämä irstailut alkoivat :D Rölli melkonen teini :D Kuvat ovat siis Tiia Eskelisen ottamat, ja tänne laitettu luvalla. Kopiointi kielletty ilman lupaa!


Tutustumista.



Vähän jo leikitty.



Lumihiutaleiden nappailua, ja
Röllistä tuli kultainennoutaja tai
HYLJE! :D



Tsekkailua.



Saiva kuuntelee ääniä, ja Rölliä
jo kiinnostaa Saivan pöksyt :D



Saiva komentaa, ettei sinne mennä!



Tanssinelkeitä hieman :D



Rölli jäähyllä.


Kiitos Tiialle kuvista ja Saivalle leikkiseurasta! Nähdään taas!



Rölli ja sisarukset kodeissaan täyttävät tänään 11kk! :) Ensi kuussa onkin huimat pippalot, kun Aina Valppaat työläiset saavuttavat 1 vuoden iän!


Maitomies onnittelee
toisia työläisiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti