.

.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannuksen aikaa.

Tänä vuonnakin juhannus vietettiin miehekkeeni porukoiden mökillä järven rannalla. Sää oli sitä perinteistä suomalaista; vesisadetta joko kaatamalla tai ripeksimällä, välillä saatiin nauttia auringosta. Koko juhannus meni ongelmitta, kukaan ei hukkunut eikä mitään muutakaan vakavaa sattunut :) Rölli sai punkeilta olla rauhassa laitettuani sille Exspottia torjumaan paholaisia.
Kävimme veneilemässä torstai-iltana ja Röllikin pääsi mukaan. Ostin keskiviikkona pelastusliivit, jotta koiruuskin pystyi turvallisesti vesillä olemaan. Pelastusliiveisä ei ollut moksiskaan ja aluksi veneen moottorin jylinä vähän kammotti veneen sisällä, mutta kun tuulen tuomia tuoksuja järveltä pääsi tuoksuttelemaan, rauhoittui koiruuskin. Lauantaina käytiin sitten ihan soutelemassa ja mato-ongella. Rölli viihtyi soutuveneessä paremmin kuin moottorillisessa, isommassa veneessä. Keulilla istui ja katseli lokkien menoa ja minun intoa, kun sain ison ahvenen :D
Rölli viihtyi laiturilla poikien siellä kalastaessa, ja ihmetteli urakalla sankkoon laitettuja, niljakkaita kaloja :D Kokeiltiin, uiko Rölli, ja rauhallisesti laskin sen laiturilta veteen. Kyllä se ui, mutta ei kovin mielellään. Kahlailupuuhat rantavedessä kummilasten kanssa oli paljon mielekkäämpää :) Rölliä totutteli veteen myös miehekkeen pikkuveli sunnuntai-päivänä, jolloin aurinko lämmitti mukavasti. Rauhallisesti vei sylissään kauemmas rannasta ja antoi Röllin uida keppi suussa takaisin rantaan, jossa Rölli sitten ravisteli itsensä kuivaksi ja sai juoksuhepulit ja ravasi pitkin rantaa ja metsää :D Ei ollut moksiskaan, vaikka joutui uimaan. Eikä traumojakaan saanut, kun ei panikoinut ollenkaan.
Tässäpä nyt sitten kuvia Röllin juhannukselta :) Röllillä tuli meidän kanssa yhteistä taivalta vuosi täyteen juhannuksena! <3


Rölli riensi heti rantaan, kun
autosta pääsi pois.

Vesikuppi oli yhtä iso
kuin vuosi sitten.


Ja maistui hyvältä.


Oltiin ihmeissään, kun
lähdettiin vesikuppiin
jollain laatikolla.


Sinne jäi ranta.


Vesikupilla oli hyvät
tuoksut ja mukava
ilmavirta.


Emännän kanssa tehtiin
illalla kukkakimppu.


Seuraavana aamuna
rantakaislikko kiinnosti.


Missä Rölli? :D


Pojat oli kalassa laiturilla ja
Rölli sai lumpeenlehden.


Kala tuli!


Nuuh nuuh..


Kalan jälkeen savusaunalle
isäntää katsomaan!


Kokko roihusi komeasti.


Rölli katseli sitä jälleen
turvallisen välimatkan päästä,
niinkuin viime juhannuksena.


Ranta oli kaunis
myöhäisellä.


Tuolla se kokko on.


Kaunista.


Soutuveneellä liikenteessä.


Mukava tuuli.


Sunnuntaina otin Röllistä mallikuvia :D









Mukavan rauhaisa juhannus oli :) Kurkatkaapas Röllin edellistä juhannusta:
http://rollinsydan.blogspot.com/2010/06/tervetuloa.html



3 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ollut ihana Juhannus, kelistä huolimatta. :) Suomalaiset taitaa olla jo niin sisuuntuneita, että jos keskikesän juhlan aikana ei sada, niin taitaa jo vaikuttaa juhlatunnelmaan. ;)

    Ihania kuvia pienestä vesikupille matkaajasta. :)

    VastaaPoista
  2. Juhannus oli kyllä mukava, vaikka vettä satoikin välillä kuin saavista kaataen :D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania kuvia, taitaa noi hepulit kastuttua olla aika yleisiä, meilläkin kun neljä laukkaa ympäriinsä, siinä on menoa ja meininkiä...

    VastaaPoista