.

.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Puuhakas viikonloppu.

Viikonloppu vierähti vanhempien luona. Lunta ei ollut enää paljon, pieniä ja keskisuuria alueita siellä täällä pihalla ja metsässä. Piha oli kyllä muuten märkä, kun sateli vettä eikä jäinen maa sitten imenyt vesiä itseensä.

Lauantain isä oli töissä. Äiti lähti puolilta päivin Pyryn kanssa metsään sokkeloimaan. Rölli jäi sitten surkeana eteisen oven taakse makaamaan, kun ei mukaan päässyt. Päätin, että no lähetään me niitten perrään. Jonkin aikaa ehdittiin kävellä ristiin rastiin ennenkuin äitin huomasin, Pyryssä kesti kauemmin. Koirat olivat iloisia jälleen näkemisestä :) Jonkin aikaa siinä sitten kierreltiin ennenkuin palattiin kotipihaan.


Veljesten jälleennäkeminen.




Pyry oli taas kasvanut!





Vielä riekkumiset ennen sisällemenoa.





Janottaa.

Sunnuntai oli tuulinen ja hieman sateinen päivä. Aurinko näyttäytyi välillä pieniksi hetkiksi. Isä teki pihalla lumeen uraa, jotta grillipaikalta poistuisi siihen jäänyt vesi. Koirat intoutuivat tuosta pienestä purosta ja painiskelivat siinä sitten niin, että Rölli oli iiiiihan selällään keskellä puroa :D Voi sitä näöstä, kun kumpikin olivat ihan märkiä :D

Mitä näkyy, kun viiksikarvakaan ei värähdä?

Oi! Mustarastas!


Tässä nämä uitetut koirat.

Jalannosto, kuin isolla
koiralla konsanaan!




Pyry kaivo kuopan ja meni siihen piiloon Rölliä :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti