.

.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Talvimetsä.

Eilen sain otettua järkkärin mukaan, kun mentiin Röllin kanssa raksalle. Laitettiin kaminaan tulet ja lähettiin takametsään vähän ulkoilemaan ennen hommien alottamista. Ja pitihän sitä Röllistä nyt edes joku marraskuinen talvikuva napata, ennen kuin kuu vaihtuu :)







Hiihhii ! :D

Siellä se uusi koti häämöttää :)







Näihin riemunraikkaisiin kuviin :) Palataan!

perjantai 13. marraskuuta 2015

Pikakuulumisia.

Täällä taas pitkästä aikaa!

Blogi tulee kyllä tarkastettua joka päivä (vähintäänkin joka toinen) uusien kommenttien varalta taikka muiden blogistien päivityksiä seuratessa.

Raksalla on ollut tekemistä paljon, ettei ole ennättänyt kuvia ladata. Paljon ollaan tehty ja paljon on vielä tekemistä! Nyt on vaiheessa ikkunoiden tiivistykset ja ulkovuorauksen teko. Niistä ei nyt kuvia tähän.

Mutta mitäs Röllille?
Eipäs sille, nyt kun allekirjoittanut on jälleen työttömänä talven, on Rölli ollut raksalla mukana. Toki se on ollut siellä myös iltaisin työpäivän jälkeenkin. Nyt kun on ovet paikallaan alakerrassa, voi Rölli olla huoletta siellä irti. Aiemmin se oli kytkettynä joko ulkona tai sisällä. Nyt mukavempi niin koiralle kuin itselleenkin; ei tartte koko ajan päivystää missä koiruus on. Rölli tykkää köllöttää takkahuoneessa, mutta olenpas minä bongannut sen saunastakin nukkumassa ihan ketarat sojossa kaminan lämmössä :)


Rölli aurinkoisena lokakuun päivänä :)


Käytiin vähän peltoilemassa iltahämyssä :)


Kipinämikko :)

Mamiskan sylissä sohvalla :)


Siskon ja sen miehekkeen kerrostalon sisärappuset on liukkaat. Lisäksi askelmat ovat vain keskeltä umpinaiset, eli askelmien välillä on rako. Rölli on nyt liukastellut ja ei enää tykkää kävellä niitä portaita, muuta kuin alaspäin. Sisko lupasi ostaa jarrusukat, että toisen olisi miellyttävä tulla kyläilemään. Hipisteltiin yksi päivä kaupassa poikien jarrusukkia, ja kylläpä sieltä löytyi Rölliskäiselle sopivat! Vielä ei olla paikan päällä käyty testailemassa, mutta hyvin ne tassuissa pysyy eikä Rölliäkään haittaa :)

Rölli ja jarrusukattimet :) Just hepuloitiin
ennen laittoa, siksi läähis :)