.

.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Mökillä.

Emme tälle kesää olleet olleet vielä yötä mökillä, joten viikonloppu vietettiin kokonaan miehekkeen vanhempien mökillä. Perjantaina mentiin ja sunnuntaina sitten tultiin pois. 

Perjantaina saunottiin ja vietettiin iltaa nuotion äärellä:

Mahtavat tulet.

Pian se on elokuun kuu.

Mummun vieressä oli hyvä
tutkailla järvelle.

Viimeisen veneen hävitessä horisonttiin
oli aika painua pehkuihin.

Lauantaina mieheke lanaili traktorilla mökkitietä. Minä hengailin sitten Röllin kanssa ja koitin saada sen uimaan keppiä heittämällä, mutta eipä se intoutunut kuin kahlailemaan ja odottamaan että laineet tois kepin rantaan :D Iltapäivällä tuli miehekkeen vanhin veli perheineen mökille ja oli heillä saksanseisoja Ricokin mukana! Siitäkös Röllille riemu repesi, kun juoksukaverin sai! Iltasella appikset lähtivät tansseihin ja me miehekkeen kanssa käytiin sitten veneilemässä, Rölli pääsi toki mukaan! Lämmitin vielä ensimmäisen kerran puusaunankin! Uimassa olisin käynyt, mutta vesi oli kylmää :D


Kovat aallot.


Rantavahti.

Kyllä minä siihen keppiin yllän!

Sainpas!

Rinta rottingilla!


Piehtarointi -hetki.


Mökkitiellä, jota ei olla
vielä lanattu.

Perus mökkikuva :)

Ja toinen :))

Metsämansikka, nam!

Tähyilyä.

Kilpajuoksua Ricon kanssa.

Rico veti kovaa vauhtia menemään.

Lepohetki.

Joko mennään?

Jännää!

Saunan jälkeen ihailtiin vielä kuuta,
ja sitten nukkumaan.

Sunnuntaina mieheke jatkoi vielä lanailua, minä hengasin Röllin ja anopin kanssa :) Käytiin mesikoita ja metsämansikoita keräilemässä :)

Rölli vielä pulahteli vilvoittelemaan.

Suuri saalis.


Mukava mökkiviikonloppu oli, toinen samanlainen, kiitos!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Koiramaista menoa.

Viikonloppuna olimme vanhempieni luona kyläilemässä, ja lauantaina käytiin miehekkeen kanssa tätini luona kahvilla ja koiria juoksuttamassa :) Ei ollu Rölli nähny Kustia ja Veeraa pitkään aikaan, joten hepulointia, juoksemista ja kiljumista riitti :D

Sisarukset vähän varuillaan..

.. kun vaalea karvaturri iskee jälleen!

Läälliiissllääää :D

Nooh, siinäpä lällittelee.

Kohtaaminen poikien kesken.

Ja Rölli liitää Veeran perään.

Hetkeä odottaen..

.. Rölli aloittaa kilpajuoksun!

Pyörii ja hyörii!

Kusti juoksuttaa!

Huh huh!

Ai nytkö takaisin?

Peräkoiraa!

Sisarukset sipittelee, ettei se 
nyt niin kamalaa ollutkaan!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Ilta metsäilemässä.

Käytiin Röllin kanssa iltalenkkeilemässä läheisessä metsässä, ja pellon reunalta ihastelimme synkkiä pilviä ja sitä, kuinka vilja kasvaa ja miten helppo ladolle oli mennä kantavien hankien aikaan :)


Paljon oli tuoksuja...

.. suunnassa jos toisessakin!

Ravihepuli tuli yhdessä vaiheessa!

Jolkottelua.

Täyskäännös..

.. ja kohta hyppy!

Kakit tehty ja hepuli jatkuu!

HELEI!

Tulen tulen..

Metsä ja tuoksut ja äänet.

Tamdidam..

Iso poika kun hajuja potkii.

Hehe!

Lintujen ääniä, nyt varovaisemmin!


Mukava oli pitkästä aikaa käydä taas metsäilemässä. On satanut niin paljon, ettei ole huvittanut lähteä koiruuden kanssa märkään metsään. Nyt oli vähän kuivempi, oli kiva! :)